Pitkästä aikaa taas päivitystä.....

Laihian näyttely tuli ja meni. Bono nappasi AVO-EH ja Bablo oli Pentu ROP+KP.

 

Bablo esiintyi todella upeasti.... Bonoa lainkaan väheksymättä. Näyttelyt ovat Bonolle jo rutiinia ja tämä oli Bablon eka näyttely....

Bablo on jatkanut Agilitya ja Tokoa. Agilityn osalta jännin paikka on edelleen putki, johon Bablo menee vielä hieman varovaisemmin. Vauhti noin yleensä alkaa olla kohdallaan. Ohjauksen suhteen tulee olla vielä äärettömän tarkka koska Bablo ei osaa irrota, eikä toisaalta tiedä kaikkia esteitä. No, onneksi Bonon kanssa on tullut harjoiteltua ohjaus jollekin tolalle.... Kuitenkin pirpana näyttää nauttivan myös agiliidosta.

Tokon osalta pentukurssi on tullut päätökseen loppukokeen merkeissä. Hieman palautetta tuli seuraamisesta (Bablo oli jo aika väsynyt, joten ei oikein jaksanut "skarpata") sekä liikkeestä seiso- komennossa. Siinä Bablo taisi ottaa muutaman ylimääräisen askeleen, mutta kuitenkin jäi seisomaan. Hieno Sesse. Sivulle- tulo oli loistava, aivan kuin oppikirjasta. Käsimerkilläkään ei tarvitse enää avittaa ;-). Paikallamakuun kesto loppukokeessa oli n. 1 min ja lopputulos oli että Bablo pysyi hienosti maassa. Arvosana on "siirretään luokalta". 10.4 alkaa Bablolla ihan oikeat Toko- tunnit (kilpailuun tähtääville) joten siellä sitä vasta treenataan.

Myös Tyrnävän koiraharrastajien (Tykha) järjestämä alkeisToko- kurssi on ollut Bablolle kannattava. Siellä kävimme läpi / treenasimme eritasoisia liikkeitä aina voittajaluokan ruutuun asti (vaikkakin kokeilimielessä). Bono on myös käynyt talven mittaan Tykhan jatkoToko-kurssilla. Bonolle moinen koulutus oli tervetullut kertaus jo aiemmin opitusta (vaikkakin kaikkea ei muistanutkaan). Kiitos Anskulle.

Bablo treenaa paikallaoloa

Bono on jatkanut agilityn treenaamista keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Haasteena ovat edelleen kontaktit, jolla ei oikein tahdo tulle 2on2off- meininkiä millään. Bono tahtoo jäädä hieman kontaktipinnan yläpuolelle ja siitä sitten pikkuhiljaa valuu kontaktille... No, jospa se siitä joskus paranisi. Ensi viikonloppuna on pienimuotoinen koitos, kun starttaamme kisoihin kahdella startilla. Tarkoitus ei ole kisata hampaat irvessä, vaan nauttia mukavasta menosta oikeilla kontakteilla. Jospa tuon muistaisi ensi viikonloppunakin ;-)

Lauantaina 19.3 Bono kävi pokkaamassa kaksi palkintosijaa epävirallisissa Rallytoko- kisoissa.

Bonon aikomus oli osallistua Mölli- ja Alokasluokkaan ja katsoa kuinka menee. Normaaliin Tokoon verrattuna RallyToko on paljon hauskempaa. Totisuus tulee jättää kotiin ja koiran kanssa tulee pitää hauskaa. Rallyssa koiran kehuminen ja motivointi sanoin on jopa enemmän kuin suotavaa. Mölliluokassahan koiraa saa palkita kesken radan suorittamisen, vaikka koko ajan. Alokasluokassa palkitseminen pitää unohtaa (ainakin namipalojen osalta).
No, itse kisoihin sitten.
Mölliluokassa oli ilmoittautuneita koirakoita 12 kpl. Bonon vuoro tuli toiseksi viimeisenä ja alla oli neljä kappaletta täysin virheettömiä suorituksia. Rallyssa jokaisella on alussa 100 pistettä, josta tuomari vähentää tietyn suuruisen pistemäärän virheiden tullessa. Nyt kun alla oli 4 virheetöntä suoritusta, niin loppuajalla tuli olemaan suuri merkitys. Nopeimmin ja virheettömimmin suorittanut voittaa. Bono suoriutuikin radasta virheettömästi (meinasi kuitenkin laittaa kuonoa maahan haistelun merkiksi, mutta ei sittenkään). Loppuaika ei aivan riittänyt voittoon, mutta kuitenkin hieno toinen sija !!!
Alokasluokassa oli mukana 8 koirakkoa. Myös tällä kertaa Bono suoriutui radasta virheettömästi ja lopputuloksena sija numero 1. Bono oli ainut koira joka ei tehnyt virheen virhettä….. ;-)
Kyllä se Bono on hieno “rekku”

Kuvassa suoritamme Alokas- luokan rataa

Sunnuntaina 20.3 kävimme pienellä metsälenkillä, josta muutama kuva poimintona.

Bablo poseeraa

Pojat

Kyllä se pienikin osaa hypätä ;-)

Ja Bono sukeltelee hangessa