Viime viikko olikin rauhallisempi. Koirilla ei ollut montaakaan menoa.

Bablo kävi tiistai Fiksu-pentu-kurssilla. Siellä tutustuttiin agilityn alkeisiin, putkeen ja renkaaseen, tehtiin erilaisia kontakteja (luiskaa pitkin pöydälle meno).

Torstaina Bablo harjoitteli Tokon alkeita ja arkitottista jälleen. Tehtiin mm. ohitusharjoituksia, seisomista, seuraamista ja harjoiteltiin myös ”palkasta luopumista”.  Samaan aikaan Bono oli agilitytreeneissä harjoittelemassa tiukkoja käännöksiä.

Lauantaina Bonolla olikin agilitykisat OKK:n järjestämät Virpiniemessä. Hyppyrata menikin hyvin ja Bono sai ensimmäisen LUVA:n MAX2:ssa ja oli toinen. Agirata olikin sitten toinen juttu. Startissa Bono vähän karkaa ja isännälle tulee kiire ja kaikki kontaktit menevät miten sattuu, ei yhtään niin kuin harjoituksissa. Siitähän tulikin sitten 10 virhepistettä ja 8. sija.

Bablo on vihdoin alkanut nostamaan jalkaa, iso poika jo. Arkahan se vieläkin on, on tainnut jäädä pikkuisen vähemmälle Bablon kanssa tutustuminen erilaisiin asioihin, vaikka paljon on kulkenut meidän kanssa. Ja kunnon vahtikoira se Bablostakin on tulossa, ilmoittaa kyllä, jos pihalta kuuluu ääniä. Bono toissa kesänä yritti ilmoittaa meitä vieraista, mutta me emme uskoneet ja pihalla olikin käynyt autovarkaita, onneksi laihoin tuloksin.